KIRJOITUKSIA MYLLYSTÄNI.

 Suomalaiset pitävä maataan parhaan ja sen lainsäädäntöä kaikille tasapuolisena. Ani harva on paljon muuta ajatellut, taikka sitten vaivautunut tarkastelemaan lähemmin tilannetta.

Järkyttävä tosiasia maassa ja sen hallinnossa on kuitenkin se, ettei suomessa politiikalla juurikaan ole valtaa eikä tilaa, valta on virkamiehillä- ja erityssetti pikkuvirkamiehillä.

Tämä on paljolti perua venäjä Tsaarin ajan hallintomuodosta ja edelleen suomen lakirajassa kummitelevasta käytännöstä, siellähän oli näitä hallinto 'govermentteja' maan jokaisessa kolkassa..
Vielä kuusikymmenluvulla suomessa oli erillisiä samankaltaisia hallinto 'govermentteja', valtion hallinnon itsenäisiä osia kuten: yleisten töiden ja kulkulaitos hallitus, metsä ja maa hallitus, merenkulkuhallitus, kansanhuolto ja poliisihallitus.

Lisäksi Suomi jäin Ainoksi maaksi Euroopassa jossa sodan loputtua sota-ajan lait jätettiin rauhan aikanakin voimaan.

Kuukymmenluvun loppuun asti kuka vaan saattoi joutua kolmen päivän ajaksi putkaan pidätetyksi, vain sen vuoksi, että virkamies epäili hän liikkuvat pahat mielessä.

Samoin oli laita kokoontumisvapauden:- Hajaantukaa! Hajaantukaa! Oli tuo yleinen käsky passipoliisien taholta, kun se näkivät kahden taikka useammat seisovan kadulla keskustelemassa- siinä toteutui sanan mukaisesti raamatun ennustus. "siellä missä kaksi taikka useampi kokoontuu, siellä minä olen heidän keskellään."

Suomi ja sen poliittiset virkamieshallitukset, joiden kautta kaikki tuomiovaltakin toteutettiin, oli ja on edelleen, kaikkia oikeusvaltion periaatteiden vastainen ja peräisin keskiajalta: kansalaisia vangittiin ja tuomittiin ilman laisia oikeudenkäyntejä ja suljettiin kuritushuoneisiin kuusikymmenluvun loppuun asti. Vangit kantoivat 18kg rautojaan ja elivät karjaa vastaavissa oloissa, joista Hendri Charrier olisi saattanut saada hyviä kohtia kirjaansa 'Papilon'.

Pahinta siinä kaikessa oli se, että virkamiehet tekivät kaikkensa estääkseen nuoria poistumasta maasta, ulkomaanpassia oli kenen vaan melkein mahdotonta saada. Merimiespassin otettiin pois heti jos sen kantaja syyllistyi pienneekin rikkeeseen ja tilalle annettiin irvokkaassa mielessä vapauspassi, millä ei päässyt maasta ulos ei mihinkään töihin liioin.

Sen sijaa työttömyys hoidettiin keräämällä nuoret miehet pulutooneihin ja lähettämällä nämä talviselle pellolle taikka metsiin hakkaamaan rautakaneilla jäätynyttä maankamaraa ja asumaan parakeissa, palkaksi tuosta maksettiin sen verran kahvirahaa, että kykeni syömään yhdessä noista ruokalaksi muutetusta parakissa.
Asia eivät ole suomessa sen koomiin muuttuneet, suomessa edelleenkin pitävät hallitusvaltaa valtava määrä pikkuvirkamiehiä joita ministerit suojelevat, tekevät omista näkökulmistaan nähden lakialoitetta ja pitävät tiukasti kiinni siitä, että jokainen kansalainen saattaa olla potentiaalinen yhteiskunta vastainen myyrä.

EU, liittymisen jälkeen odotettiin suurin toivein joitakin vapauksia pantavan toimeen.

Mutta toisin kävi. EU,s:ta tuli samalaine lypsettävä kuin mitä aikaisemmat valtio kumppanit olivat olleet. Saksa ja Neuvostoliitto, joilta lypsettiin kaikki mahdollinen ja lopuksi julistettiin, että tässähän ollaan oltu antamassa hyvää tahtoa noille valtioille tekemällä niille laivoja, rakennuksia ja ompelemalla niille takkeja..

Se ei kuitenkaan estänyt erää pahapäisen valtiomiehen saksassa 1944 luokittelemista Suomea 'parasiitti valtioksi joka imee itseensä kaiken hyödyn ja hylkää lopulta kumppaninsa.

Jos lähdet jamaan vaikka Espanjasta kohti suomea, saat häiritsemättä ajaa läpi Euroopan, Puolan rajat, Liettuan, Latvian Estonia. Mutta kun tulet Helsingin rantaan, siellä sinua odottaa suuri joukko mustapukuisia joiden ei pitäisi yhteissopimuksen mukaan olla siellä. Se Suomesta, niille jotka kotisokeudelta eivät sitä näe.

Melkein poikkeuksetta silloin kun halutaan puhua epä demokratiasta, vedotaan Stalinien aikaiseen hallintoon. Mutta tosiasiaksi jää, ettei Stalinin hallinolla ollut edes mahdollisuutta sellaiseen yksilön valvontaan ja liekauittamiseen kun mitä suorittavat tänä päivänä eräät eurooppalaiseksi demokratiaksi itseään kutsuvat hallinnot. Suomessa on kenenkään laskematon määrä virastoja, silmiä ja kioskeja, mistä kurkistetaan ohikulkevien ihmisten yksityiselämään, lisäapu voimana nuo miljoonat katkera mieliset kansalaiset, jotka eivät suvaitse kenenkään kulkea huomaamatta.

Mistä tulet? Mihin menet? Missä asut? Onko varoja ja mistä saatuja?

Kyräilyä, itsepintaista väijymistä, opastamiseen naamioituja tiedusteluja.

Piruako se kenellekään kuuluu, missä kukin kulkee ja missä asustaa ja mitä omistaa, tai omistaako mitään.

Jaa, jaa mutta se on epäilyttävää, saattaa olla jotakin hämärää, tulee jostain autetuksi, mistä me ei tiedetä.

Ylensyönnin pöhöttömät virkanaiset istuvat pitämässä vahtia. Tinasotilaat ja kierosilmäiset tullivartijat rajoilla, joita ei pitäsi olla olemassakaan.
Vaikka Staninin hallinnolla oli ollut kaikki se teknologia käytössään, millä tänä päivänä valvotaan ihmisiä, niin uskallan epäillä, ettei se olisi niine avuineenkaan yltänyt tähän mitä nyt on jokaisen kansalaisen ja ei kansalaisen kohdalle pantu.

Sarjassa jutun aiheita kysyisin:
Onko olemassa kansallisuuksia vain pelkkä kuvitteellinen ja poliittinen joukko yhteys? Onko kukaan missään historian vaiheessa, edes alkuvaiheessa tavannut Väinämöistä, taikka jutellut Ilmarisen kanssa. Taikka onko yksikään juutalainen nähnyt taikka tavannut Moosesta ja hänen alkuseurakuntaan, taitavat olla rakennettu kansalaisuudet kaikki pelkille myyteille. Taikka sitten romanit, eikö se, jos jokin porukka, ole pelkkä myyttinen kuvitelma. Poliittinen sijaan siinä on keksitty tuo eloonjäämisvale- 'con artistit, laulajat ja soittaja ja hevoskärreillä ajelijat, mutta todellisuudessa ei mitään matkojen matkaajat. Paljon oli perkaamista siitä risukosta mikä estää esteettömän näköalan. Myytit ovat ihan hyödyllisiä kansakoulujen alaluokille ja kummitusjuttujen kertojille, mutta niiden ylläpitäminen väenväkisin synnyttää suuren joukon keskenjääneitä sosiopaatteja ja luonnevikaisia uskossa harhalioilta

Toivorikkaus on tapettu ja tuhon siemen on kylvetty kansainvälisten ja kansallisten hyväntekeväisyys seurojen ja yhdistyneiden organisaatioiden kautta. Suurin niistä on YK.UN joka on kylvänyt ja ylläpitänyt puolueellista ja vääristeltyä totuutta. Sitten tulevat valtioiden ulkomaanapu, kirkkojen tekopyhät ulkomaa-avut ja Ambomaiden apostolit. Afrikka esimerkiksi on onnistuttu pitämään takapuisena kaatopaikkana ja alituisessa armolahjojen vastaa ottajana suurilla, ja äärettömän suurilla erilaisilla ulkoisilla apupaketeilla, jotka ovat alituiseen synnyttäneen siinä manterella vallankumouksia ja sisällissotia, kaikkien pyrkiessä saamaan haltuunsa ja hallintaansa tuota, varsinaiselle kansalle tuhoisaa ulkomaanapua. Se on samalla ollut Afrikan sisäisen kehityksen tehokas jarru, sillä jos afrikkalainen talous lähtisi kehittymään, se merkitsisi apujen minimointia ja sitähän ei yksikään valtaa pitävä tahdo itseltään riistettävä. Yk, ja sen sadat tuhannet jonninjoutavat tyhjien toimien toimittavat, eivät kaikista julkilausumistaan ole saaneet merkittävää muutosta mihinkään muuhun kuin omiin kukkaroihin. Se on nukkena talutettu moneen sotaan josta ei ole ollut muutta hedelmää jättää jäljelle kun sotaakin pahempi kurjuus ja turvattomuus. Tuhannet UN;n tinasotilaan vartioivat ei mitään, kuin univormuihin puetut munattomat eunokit herransa haaremia,
Humanright, ihmisoikeusjärjestö, kuuluu samaan luokkaan mihin kuuluu 'sea shepherd', 'geenpeace,' kaikki omatekoisia järjestöjä jotka ovat muodostettu täyttämään länsimaisen joutilaiden nuorukaisten, tyttöjen ja poikien turhautunutta tyhjyyttä seikkailu retkillä. Kaikesta tästä on sitten johdettu politiikka, joka tulisi jättää ja nähdä ylen syötettyjen infantiilien meri ja maa rosvo peleinä j ansaitsisi jättää tällaisina huomiotta .

Minä kysyn nyt kaikilta niiltä jotka ovat työllistäneet vuosikaupalla, oppaita, laitoksia ja instituutioita, tulemalla päivittäin samaan aikaan ja samoille paikoille selailemaan lehtiöitään ja kuuntelemaan ohjeistuksia siihen ja tähän, muokattavaksi ja arvosteltavaksi, luokasta ja sen tuomioista riippumatta. Mitä he ovat saaneet ja mihin heitä käyttää. Papukaija on viisas eläin ja oppii matkimalla niin kuin ihminenkin. ihmisen ja eläimen ero on kuitenkin siinä ettei papukaija tarvitse kolme eikä neljää vuotta päivittäiseen matkimia opiskeluun, se opppii kaiken matkimansa purkamaan vähemmässä ajassa. Samoin on laita koiran,, kaksi kokonaista vuotta koiran opinnoissa tuottaa tehokkaan ja hyödyllisen koiranelämän monenllisiin sille soveltuviin ja vaativiin tehtäviin. Mutta miten on niiden valkoisten lihanleikkaaja hattujen laita?

Kun on niin paljon näitä tieteiskirjailijoita ja avaruusseikkailija, niin silti kenenkään mieleen ei ole noussut visiota siitä, miltä tämä maailma kuulostasi ja näyttäisi nyt jos Assyrian kuningas Sennacherib olisi vallannut Jerusalemin 701 ennen ajanlaskua. Varmaan vain on, ettei silloin olis kristinusko, ei islamia, eikä juutalaisuutta. Ne kaikki nimittäin syntyivät Jerusalemissa juutalaisten alkuun panemina. Sodat ja politiikka, kaikki olis nyt toisenlaista

Siinä rantakylässä missä minä varhaislapsuuden kasvoin näkyi mustalaisia harvoin, niinpä ne jäivät minulle muukalaisiksi samalla lailla kuin muillekin kylän saman ikäisille pojille, joiden kanssa katselin ohikulkijoita kivien takaan, puiset nippelipyssyt valmiina. Myöhemmin, kovin paljon myöhemmin,, pyrin keskusteluyhteyteen tämän kaikkien mustatukkaisien yhdetmukaisuutta varioivat väestönosan kanssa, ja joka kera se päätyi siihen että vastapuoli katseli minua kuin vähämielistä. Kieli ja sen käsitemaailma muodostivat sellaisen kuilun että kommunikointi kuuromykän kanssa olis johtanut parempiin ymmärryksellisiin tuloksiin.
Kulttuuri ja kielisi siitä, itse asiassa ei minulla typeryyttä ja tietämättömyyttä vastaan mitään ole, mutta kun se esiintyy sellaisena pöyhkeyttä ja julkeutena kun mitä ympäristö vaan vois kestää, silloin ei kannata enää puhua kulttuurista, eikä sen oikeuksista.

Brasiliassa elävä Victor Visnevsky, sanoi Jouney Folki sivustolla usean kertaan, että ei ole mitään yhtenäistä romania, romani mustalainen,gipsy, muodostuu siitä muuttumattomasta ympäristöstä missä hän kasvaa ja on kasvanut. Yksinkertaisia asioita, mutta joillekin yli ymmärryksen.

Otetaan tämä tuolta kerran vielä ylös kun se n sanoma kuitenkin koskettaa kaikkia, paitsi tietenkin Presidenttiä.

Kirjailijat ennen käsittelivät teoksissaan paljon ihmisarvoa kuvasivat näitä ominaisuuksia ihmisessä, jaloutta ja alhaisuutta. Tosiasiaksi jään se, että ihmiset, ryhmään ja kansalaisuuteen katsomatta taistelevat koko olemassaolonsa ajan oman minuutensa puolesta. Mitä alhaisempi ihmisen syntyperä ja elinolot ovat lähimenneisyydessä olleet, sitä herkempi on hänen itsetuntonsa kehitys.
Jack London oli mestari kuvamaan ihmisluonteen erilaisia piirteitä, varsinkin niitä alhaisempia, kuten, laiva kokki Thomas Mugridgen, teoksessa työpaikkakiusaamista pyyntialus Chostilla, missä - samoin kuin kaikkialla maailmassa, alhaiset luonteet ja luonneviat saavat voimaa toisen ihmisen heikkoudesta.
Kautta koko ihmiskunnan sosiaalisen historian on kateus, katkeruus ja mielen paska ja saaste seurannut yhtä ja samaa kaavaa, joka lähes muuttumattomana, edellisiä aikojakin vahvempana esiintyy meidän aikanamme modernin yhteiskunnan työpaikoilla ja seuroissa, samansuuntaisena ja muotoisena kun se on esiintynyt alkeellisempien yhteisöjen keskuudessa, kuten ilmisyöjien, joiden keskuudessa aina uuden henkilön kohtaaminen aiheutti ens'alkuu pelon, 'syökö tuo minut'. Ja kun muukalainen ei osoittanut sen laatuisia merkkejä, seuraava ajatus oli, 'voinko minä syödä tuon'?
Tietämättä toisen ihmisen sosiaalista taikka fyysistä painoarvoa, halpamaisuus silloin melkein poikkeuksesta, ensikäteen ilmenee alistuneisuutena.
Mutta heti kun käy selville että toinen onkin vaaraton, alkaa tuo samanlainen ajatus nousta, mikä esiintyy ihmis ylä yhteisön jäsenille, 'Voinko minä syödä tuon?.'

Juuri näin kävi Humphrey van Weydonille, heti kun kokki Thomas Mugridgen oli havainnut tämän olevan vaaleahipiäinen herrasmies ja edustavan ylemmän luokan valtaa ja tämän vuoksi julisti palvelusalttiuttaan, uskossa, että siitä jotakin vielä hyötyisi. Mutta kun valkeni että tuo herra hippiäisen Thomas Mugridgen sivistyksen ja varallisuuden valta ei ulottunut siihen ympäristöön, missä nämä kaksi joutuivat elämään ja työskentelemää, alkoi kokki julman alistavan terrorin apulaistaan kohtaa.

Thomas Mugridgen katkeruus, kateus ja viha on ajatonta ja universalista, se on orjien katkeruus niitä kohtaa joiden kaltaisiksi he itse olisivat tahtoneet tulla.
Niinpä Thomas Mugridgen, vähäinen ihminen, saadakseen tyydytystä ylivallastaan, vaatii, hänen apulaisekseen joiutunuineen Humphrey van Weydonin on puhuteltava häntä herraksi.
Sivistyksen heikentämä Humphrey oppi pian vastaamaan, Thomas Mugridgen uhkaan, ja nujertaa tämän ensi kerran tämän omalla metodilla, aloittamalla vastaavasti oman veitsensä hiomisen keittiön toisessa nurkassa.

Heti sen jälkeen kun kapteeni ehdottanut Thomas Mugridgenlle yhteistä kortinpeluuta, tämä hännystelijä on asiasta niin tohkeissaan, että sanoo Humphreille: - Minä ole aina pääsyt ylempieni suosioon,kKapteeni edellisessäkin laivassa aina silloin tällöin kysyi, olisiko minulla aikaa pistäytyä polttamassa sikari ja nauttimassa lasin rommia hänen luonaan.

Ja lopuksi hylky ihminen tahtoo paljastaa Humphreylle salaisuuden, se salaisuus oli muka se, että hän, Thomas Mugridge, on itse asiassa herrasmies,
joka pikku skandaalin vuoksi oli lähetetty merille laivakokiksi, siihen asti kunnes aallot maissa asettuisivat.
Mutta, kun Thomas Mugridganilla alkaa mennä todella huonosti ja hän joutuu kielen kanteluistaan raivostuneen laivapoika Reachin pahoinpitelemäksi, hän piestynä parkuu kohtaloaan Humphreille:
- Oi kuinka mä vihaan, hän parkuu. Kun Humphrey kysyy ketä hän vihaa, ei vastausta tule ja Humhreille jää sellainen mielikuva että Thomas vihaa kaikkia - jopa itseään. Mitä mahdollisuuksia tällä laivakokilla olis ollut tulla muunlaiseksi kun mitä hän oli.
- Minull ei ole ollut mitään hyvää. Olispa joku pannut minut kouluun, tai niistäny verisen nenäni kun olin kakara. Ei. Tyhjin vatsoin sain mennä maata. Ei kukaan, ei, ooi, perkele, ei kukaan koskaan ole tehnyt mitään hyvää minulle.
Kun Humphrey sitten osoittaa myötätuntoa vanhaa vihollista ja kiduttajaansa kohtaan sanomalla että tällä on vielä vuosia edessä rakentaa parempaa elämää, tämä kuulostaa niin vieraalta Thomaksen korviin, että tämä alkaa epäuskoisen epäluuloisen kiljua:- Se on vitun vale. Tuo mitä yrität selittää. Tiedät sen itekin. Minä olen mennyttä kalua, minulta on kylkiluut hakattu sisään.Kirjailijat ennen käsittelivät teoksissaan paljon ihmisarvoa kuvasivat näitä ominaisuuksia ihmisessä, jaloutta ja alhaisuutta. Tosiasiaksi jään se, että ihmiset, ryhmään ja kansalaisuuteen katsomatta taistelevat koko olemassaolonsa ajan oman minuutensa puolesta. Mitä alhaisempi ihmisen syntyperä ja elinolot ovat lähimenneisyydessä olleet, sitä herkempi on hänen itsetuntonsa kehitys.
Jack London oli mestari kuvaamaan ihmisluonteen erilaisia piirteitä, varsinkin niitä alhaisempia, kuten, kokki Thomas Mugridgen, teoksessa työpaikkakiusaamista pyyntialus Chostilla, missä - samoin kuin kaikkialla maailmassa, alhaiset luonteet ja luonneviat saavat voimaa toisen ihmisen heikkoudesta.
Kautta koko ihmiskunnan sosiaalisen historian on kateus, katkeruus ja mielen paska ja saaste seurannut yhtä ja samaa kaavaa, joka lähes muuttumattomana, edellisiä aikojakin vahvempana esiintyy meidän aikanamme modernin yhteiskunnan työpaikoilla ja seuroissa, samansuuntaisena ja muotoisena kun se on esiintynyt alkeellisempien yhteisöjen keskuudessa, kuten ihmisyöjien, joiden keskuudessa aina uuden henkilön kohtaaminen aiheutti ens'alkuu pelon, 'syökö tuo minut'. Ja kun muukalainen ei osoittanut senlaatuisia merkkejä, seuraava ajatus oli, 'voinko minä syödä tuon'?

Tietämättä toisen ihmisen sosiaalista taikka fyysistä painoarvoa, halpamaisuus silloin melkein poikkeuksesta, ensikäteen, ilmenee alistuneisuutena,se on ihan säännönmukaista.

Harry Tobin

PIRUNKUVIA SUOMESTA

Ole päivä liekassa ja syö ruohoa.
Se oli, - näin äkkipäätään muistellen -vuosi 20011 ja alkutalvi kun minä ja vaimo Raisa tehtiin tuo vaivaloinen matka Ukrainasta Suomeen, matkaten täysinäisissä junissa ja autobusseissa kahden päivän ja yön ajan istuen ja lavereilla maaten. Ensitöiksi alettiin etsiä Suomessa vaimolle töitä, kun kuulema kaikki sahat suomessa oli jo poltettu ei alettu etsimään sahalta työtä, mentiin sen sijaan sellaiseen virastoon kun työ ja elinehtovirasto, sieltä kun sellaisia töitä joskus oli jaettu. Mutta se mies virkailija siinä oikealla kopissaan sanoi, että ei tämä sellainen paikka ole, mitään töitä, - menkää tuosta toisesta ovesta. Käytiin sisään toisesta

ovesta ja siellä istu keski-ikäinen tuima virkanainen, kun kuuli että oltiin tultu juuri maahan sanoi. - täytyy tehdä suunnitelma, kotouttamisohjelma, mennä kursseille.
-Hän on kyllä täysin oppinut sokerileipuri, minä sanoin.
-Ei tässä ole kysymys työhön oppimisesta, vaan hänen on opittava suomen kieltä ja käyttämänään suomen sosiaaliturvaa, kirjautumaan ja hakemaan lakisääteisiä etuuksia.
- Mutta ei me tänne tultu mitään kansallisia taitoja opiskelemaan.
Nainen pillastui ja kovensi ääntään ,- Täällä noudatetaan suomen lakia. Mitä kieltä tuon vaimonne puhuu? Sanoin että hän puhuu Ukrainaa ja Venäjää.
- Jaha, sitten tänne täytyy saada tulkki. Minä sanoin että kyllä minä tulkkaan, ei nyt sen takia tänne ketään. Mutta nainen oli itsepintainen, hänellä oli tiedossa tuttava tulkki, asunut Virossa ja osas haastaa venättä, ja kun hallinto sen kuitenkin maksaa,niin käytetään sitä.
Me nousimme siitä, kiitimme audiansistta , - Komisari 'renscina'(nainen).- Raisa sanoi ulkona.
- Oikea Komisaari 'renscina' minä sanoin. Menimme yöksi asuntoautoon ja aamulla suuren lumen aikaan laskimme käyttövarat, ne riittivät lentolippuun Kieviin ja siitä eteenpäin. Noustiin iltahärissä Anton koneeseen ja vaikka minua hirvitti mennä sinne alumiinitubiin, oli pakko, panin merkille että siinä ensimmäisellä istuimella istui jo iäkkäämpi kaluunamies tutkimassa jotakin asiakirjaa, vaikka se ei selvästikään ollut toimessaan oleva lentäjä, näky jollain lailla rauhoitti minun levotonta mieltäni, todelliset lentäjät näyttivät olleen ne nuoret naamat jotka ohjaamon ikkunan takaa kurkkivat koneeseen nousevia matkustajia. Ylös yöhön siitä mentiin ja alas tultiin vasta Borispolin kentälle Kievissä. Matkan aikana tuli tilattua 'vesti cram vodka', sitten toinen vesti cram' ja viellä kolmas vesti cram'. Raisa kurkki matkan aikana venttiilistä ulos ja sanoi että näkyy valoja alhaalla, minä kielsin häntä kurkottele masta niitä venttiilejä kohti ja vedin sokealaipan kiinni.
Alhaalla odotti tuttu omainen hämärä nukkavieru köyhyys.

Minulta meni kolme viikkoa etsiä jalkineita, saappaita miehen jalkaan,
löysin kyl'tuvat täynä jalkineita; naisen saappaita.
Naiset kulkevat katuja grnätööri saappaissaan, ja miehet
polkevat umpihankea lippokaissaan.
Se on muotia nyt ruotsissa,
Viimein ne saappaat tuli, en tiedä mistä olivat varastetut, Moskovasta vaiko Pietarista.
Upseeri saappaat, rinnastaan ahtaat.
Vieläkö kun löydän se pitkän palttinaisen paidan,
niin, aa,vot.
Tämä on tänään,tuo oli eilen.
Käväisin tässä suomessa ja kirpputorilla, siellä oli eräällä nurkka tuolilla yksinäinen kirja, kansikuvassa oli pari groteskinnäköistä kaverusta karvareuhkat ja päissään, istumassa talvisessa hangessa kuin kappale sitä samaa ympäröivää hankea. Yhdeksän miehen saappaat, antikvaarinen harvinaisuus ja harvinaisuus muutenkin, tekijänä Pentti Haanpää, ja tekijä miehen Haanpään on täytynyt olla verrattuna tämän päivän kirjanikkareihin. Yhdeksän miehen saappaat, yhdeksän miljoonan miehen saappaat, yhdeksän sadan miljoonan miehen, enempää en uskalla sanoa kun vastaan tulevat jo kuumien maiden kusi luistit ja idän pehmeät tohvelit jotka eivät osaa nyrkillä lyödä - sekä tietysti; kuohilaiden gigolo kengät.
Samalla reissulla tässä kuulin radiosta että suomalaisten miesten sperma on käynyt heikoksi, ei tule siitäkään harvoista seisomisesta enää hedelmää, tuleeko edes höyryä, en tiedä mutta muistan mitä Egriht Clever aikoinaan ennustit kirjassa ' sielu jäissä'. - "Koska luonto on luonut naisen ja miehen välille eron, on naisen yritettävä pitää tätä erä yllä kaikin tavoin säilyttääkseen naisellisuutensa, mutta kun mies, epätoivoisista jumppaharjoituksistaan huolimatta eräiden yhteiskunnallisten muutosten myötä jatkaa naisellistuomistaan, nainen viimeisenä kenonaan kääntyy lopuksi mieheksi.
Tuolloisen E. Cleverin ennustuksen mukaan ainoat sukua jatkava luokka kuuluisi kiven hankkaajien luokkaan. Kun tässä katselee ohi kulkevia saappaita ja keveitä kenkiä, ei voi muuta sanoa että aika oikeassa oli tuo tumma Amerikan mies, jolla oli luja minuuden tunne

En ollut edes mustalaispojan kokoinen kun asuin saarella, itse asiassa taisin olla kuusi vuotta, eikä se saarikaan oikeastaan ollut saari, se oli kivi meressä missä kasvoi yksi kuivettunut säiden ruhjoma mänty, tuolla saarella asusti uskonnollinen erakko itse rakentamassa majassaan, eikä se majakaan ollut maja siinä mielessä mitä majalla viron kielessä tarkoitetaan, enemmän se oli siinä mielessä maja miksi viiskytluvun lapset kutsuivat metsään köyhäilemään asumuksia. Tuonne saarelle mentiin kahlaamalla ja kaiketi minä sitten oli kahlaamalla adoptoinut itseni tuolle saarelle rukoilemaan, sillä maassa taikka latailla polvillani rukoilemaan minä siellä jouduin, kahdesti päivässä, enkä tänä päivänä tiedä mitä jumalaa siinä rukoiltiin, tuohon jumalanpalvelukseen kului myöskin ääretön niukkuus,ruokana omenat ja kauraryynit. Kenenkään ei siis pidä ihmetellä miksi olen niin helvetin uskojen vastainen ja vihaan pappeja, mutta en ihan niin paljon munkkeja koska tiedän näiden joskus kaipaavan itselleen iloja kirkkojen lattioiden alla.

Kun aikoinaan Maarjahaminan myllyssä tarjottiin paikka, Jobia, merivartio veneeseen matruusiksi, ei kukaan halunnut sellaista ottaa vaan jäi odottamaan oikeaa laivaa, ei myöskään Jobit rannikokuffiin ketään kiinnostanut, meidän nuorien urhojen mielestä ne eivät olleet merimiehen laivoja sellaiset. Siinä oli tietysti se ettei nniissä saanut tuota ulosvientiä, eikä ne käyneet maissa missä oli noita tyttöjä. Oli miten oli, harha siitä että valtameri seilaaminen isossa laivassa olisi juotekin vaativampaa ja uljaampaa, No uljaampaa se voi olla mutta vähän siinä on käytännön vaatimuksia verrattuna pientonniston, kalastusalusten ja hinaajamiesten työhön. Yleensä kauppalaivan miehet ovat kouluopintojensa varassa ja joskus saattoi kuulla miten joku viittasi sen ja sen oppettajan sanomisiin. Toisin oli ja on laitta pikkualuksissa, siellä katseltiin vettä aivan eri etäisyydeltä ja vähäisen laivaväen on kyettävä kaikkiin hommiin koneesta byssään ja brykälle asti. Niinpä käytännön tieto onkin tullut toista kautta noille miehille. Se on tullut vuosikymmenien aikana koetuista ja keskusteluista, miten alus käyttäytyy missäkin tilanteessa, miten tunneli lisää voimaa ja millä tavalla vinssit saadaan pitämään. On myöskin sellaista navigaatiolista tietoa ja polkuja joista, ani harva, ani harva isojen kauppalaivojen päällystö kykenee selviämään.

Varastivatko amerikkalaiset 'Komiternin', Stalinilta?Vähän siltä vaikuttaa, koskapa se on ottanut kaiken sen opin käyttöön mitä komiternissä opetettiin, kuten valtioterrorin, vieraiden valtioiden hallitusten kaataminen ja maanupoloiminen, valheellisen ideologien ja vastarintaliikkeiden luominen. kansainvälisen kielipankin luominen, ( sellainen on nyt Amerikan mormoneilla) CIA yksi haara. CIA, tämä Amerikan komiterni, loi vanhojen komiter oppien mukaan Bin Ladenin, eräänlaisen poliittisen satuolennon ja uskotteli sille aloiteta, se oikein toiminut kun jo heti alkuun paljastu kaksi Quairan jäsentä Israelin tiedustelupalvelun agenteiksi, Sen jälkeen on tullut monta haamu ryhmää, ja kaikkien pitäisi olla oppimattomia arabeja, islamisteja, kuitenkin nämä käyttävät modernia aseistusta ja suorittavat sodanjohtoa ja operaatioita tavalla joita vain sotilas akatemian käyneet huippu everstit voivat suorittaa.

Kun katsoo taakse, näkee miten on tehnyt tyhjää ja pahaa, ja miten koko elämä itseasiassa näyttää resiina kyydiltä, missä matkaaja pumppaa ylös ja alas, vuoroin ikävää, vuoroin huonoa, Olis paljon muutettavaa, mutta ei yltä käsi tuolle hyllylle missä nuo jutut seisoo, Onko tämä nyt sitä kadotusta mistä uskovaiset puhuvat ja missä sielut voihkivat: Oi jos minä olisin tuon toisin tehnyt, Paljon oli kaduttavaa ja korvattavaa, mutta sitä koiratappelua en kadu, missä minä kolmantena koirana selvisin voittajana kahta muuta koiraa vastaa, ja vaikka lain kosto oli ylimitoitettu ja lisätty sen voimaan toimittaneiden omaan koston himoon, kaikuvat korvissani vielä vanhanakin nuo ylivoimaisina itseään pitäneiden rakkikoirien ivalliset herjat, ennen kun yliolan ja alaolan koukut kaatoivat heidät kummatkin asfaltin, ja sinne jäivät. Silti, Aina valmis uuteen

Kodittomuus ei yksistään aina tarkoitta että ihmisellä ei ole aina asuntoa minne palata, pysyvää suojaa. Kodittomuus on kuitenkin yleisempi ilmiö kun uskotaan, taikka ymmärretään. Vuokralla asumiseen esim, hämätään kodittomuutta, suurimalle osalle maailman kansoille sellainen asumismuoto kuin vuokralla asuminen, on yhtä kuin kodittomuus, se ei anna pysyvää suojaa.
Laulussa todellinen kodittomuus, mattomuus kuulostaa tältä.

OLOVSBORG. Minä pikkasen ihmettelen tänä päivänä tämän laivan miehitystä, nimittäin lapsuuteni päivinä sain tutustua osaan tämän uusikaupunkilaisen valtamerilaivan miehitykseen, ja totta puhuen, evät nuo kovin paljon merimiehiä muistuttaneet. Oskarin näin päivittäin ajavan hevoskärryissä seisten pikku tuiterissa polvet koukussa, pieni keskiäkäinen mies joka oli palvellut OLOSBORGISSA stujuna, vähän oli nähtävissä stujua tuossa miehessä,vaimokin oli ollut retkillä mukana ja synnyttänyt vanhimman tyttärensä Atlantilla, niin kerrottiin. Toinen stuvertti, tuosta laivasta oli myös talonpoika, lähes sokea paksuissa silmälaseissaan, ajeli traktoria vanhemman poikansa opastuksella. Sitten oli tuon laivan Timppa, Jussi, kirvesmies, ja oikea kirvesmies hän todella oli, taitava rakentamaan taloja ja aittoja, pahansisuinen pyylevä mies joka teki vuosittaiset viininsä omista omenistaan ja jonka omenaviini varastosta hänen poikapuolensa varastamasta viinipullosta sain ensimmäiset humalat. Puukko oli herkästi kädessä tällä valtamerikivesmiehellä. Vuoden 1964 elokuussa olin Falsund nimisestä laivasta Paraisten kalkkivuoren pikkasessa sairaalassa jonne tuotiin mies jota oli Ifa merkkinen auto töytäisyt. Kun siinä maattiin vierekkäin kysyin mikä hänen kätensä on polttanut. Tuo potilas osoittautui entiseksi suomalaiseksi sukellusvenemieheksi ja kertoi retkestä Viron rannikolle missä hän konemiehen oli korjaillut akkuja jotka olivat räjähtäneet ja polttaneet hänen kummatkin kätensä. Kaikkia siinä turistiin, ja selvisi että sukellusvenemies oli palvellut matruusina OLOVSBORI,lla missä Jussi oli samanaikaisesti Timppana, - Oli rikkuri, ei päässyt enää merelle. mies kertoi - puukko sillä oli herkäs. Löikin jotkin puukolla, en tarkkaan enää muista, mutta muista sen kun Intian valtamerillä meri oli lyönyt pakan yli ja koko timpan sappi oli täynä vettä, Minun tuli nauru kun näin sen seisovan siellä polviinastti vedessä. Suuttui pentele ja nappasi puukon, ja minä pakoon.

Kun olet ajanut autolla itse, näin alkutalven lumi, räntä ja vesisateessa Vaallimaalta Narvaan, pitkin nevalaitaa, eksynyt Pietarin kaaotiseen liikenteeseen, löytänyt kuin sattumalta pienen  katu solan kautta moskova prospektin ja sitä seuraamalla pääsyt läpi tuoh herhiläispesän, niin silloin ajatelet väsyneenä, että maailmassa on liikaa autoja, ja ihmisiä, eritysestti kasaantunut erityisille alueille ja että vaikka kehitys on mennyt aika'lailla eteenpäin kaikkialla, tuntuu että Vejäjä on jäänyt silti kaaoksen kotimaaksi, näin ajattelet kun ajelet ja etsit tietä, ajat ohi Rasnaja Selon ja kiroilet että tuosta olis pitänyt kääntyä, No, ajetaan kun bensa on halpaa, vaikka pitempää reittiä, kuoppia on, ja likasta, lahonneita kuorma-autoja vaappumassa edessä ja takana. Sitten Ivangrotiin, lopulta, Siellä notkojoen takana näkyvät linnoituksen muurit. vajaan kilometrin päässä on Eesti, Eurooppa ja järjestys.Viiden tunnin ajan,vajaan kymmenen auton jonossa paikallaan istumisen jälkeen alat laskea, että vaalimaalta Ivangrodiin ajaan vähemmässä ajassa kun Ivagrotinsta Narvaa jaka on vajjan kilometrin välimatka. Sitten kuuden tunnin ahtaassa rekkojen ja bussien kolossa istumisen jälkeen olet varma että syy on venäjä rajanviromaisten, jotka kiusalla tahtovat rangaista eestin sudeneettiläisköyhälistä, jotka ovat ajaneet Ivangrotista ostamaan halpaa bensaa. Muuta kun sitten pääset venäjän passintarkastukseen ja tulliin, niin näet miten siellä asiat kulkevat viivyttelemättä, Narva joen sillalla seisoo jono, ja yksinäinen polissirajavartia lapsiin nuo kolmestaan metriä eestinpuolelta alas sillalle, laskemaan pari autoa lähtemään kohti eestin rajatarkastus pistettä. sitten,kun piruutain, lampsii tuo poliisisotilas, vai mikä hän on. ylös mäkeä takasin passi paikoilleen,Odota siinä sitten jälleen tunti ja kun lopulta pääset, kysyt kuuroksi heittäytyneeltä poliisi rajavartiosto, että onko europahan tullut sota, kun Eesti ja venäjän välinen raja on suljettu, silloin saat, saatanan pahoja silmäyksiä, ja erityistä control', control, palvelua

Oli joulunalusviikko, harmaa, kolea ja satoi räntää, matkattiin siinä punaisessa puoli-pasireeri ro on rollissa kohti pohjoista. alla tuulinen lyijynharmaa itämeri, alakulo ja harmaata maisemaa.
Puolenvuoden ajan olin kuskannut tuota pikkualusta joka nyt oli jäänyt huollon puutteessa loppuun ajettuna Lubekin sisäsatamaan odottamaan ostajaa, enemmän hylkynä kuin toimivana laivana. Siinä me nyt matkattiin koko laivaväki, ulosmaksettuna ja rahattomina; minä Turska ja vironpojat kohti Helsinkiä, kotiin, kellä sellainen sattui olemaan. Laiva oli käytännöllisestti katsoen luhistunut allamme, siinä ei ollut jäljellä enää juuri muuta toimivaa osaa kuin pääkone, kaikki muut laitteet olivat särkyneet ja kuluneet huollon ja korjauksien puutteessa loppuu, generaattorit, kompassi ja radio, lastitankin puhki.
Ruokasalissa syönnin jälkeen, jonka aikana ei paljoa puhuttu, menin hyttiin, otin kassista pistoolin ja tutkin sitä hetken, se ei ollut oikeaa metallia, se oli kaasupistooli ja ihmettelin miks' minä sellaisen ostin, Mitä minä sillä teen. Tenu tuli hyttiin, katsahti pyssyä kädessäni ja istuin vuoteelle.

Vironpojat olivat panneen ensimmäiseen länsilaivaansa suuria toiveita, nyt he olivat hiljaa hyväksyneet sen tosiasian että tästä ensimmäisestä kapitalisestta retkestä heille jäi vain uudet uutukaiset verryttelyasut ja pikainen kotiinpaluu.
Neuvostoliitto oli luhistumassa, kauhu ja pelko sodasta ja sen miljoonista länteen pyrkivistä pakolaisista oli koko kesän leijunut itämerellä, niin että etelään matkaavien rahtilaivoja saatellevat ruotsalaiset helikopterit laskeutuivat kurkkimaan ruorihytin ovista sisään.
Helsingissä nousi poliisi laivaan. Ja yhtä äkkiä meille valkeni ettei vironpojilla ollut kauttakulkuviisumia. Pojat pelkäsivät saavansa mustan leiman ja joutuvansa eristetyksi eestiin. Minulla oli kopio rullasta ja sen turvin siirryttiin olympialaiturin terminaaliin. Vasta kolmen soiton jälkeen osa-varustaja saapui loistoautollaan happaman katkerana. Pyysin häntä maksamaan viropoikien palkan, vastahakoisesti, puoliksi pakotettuna tämä hellitti kukkaronsa nuoria sen verran että pojat saivat sen vähimmän mikä heille oli alkujaan luvattu. Tämän jälkeen varustaja katsahti minuun kuin kumppanuutta häviölleen etsien: _ Emme ota enää vallankumous miehiä.
Emme ota enää vallankumous miehiä, se kuulosti niin naiviin koomiselta että olin purskahtaa nauruun. Emme ota enää vallankumous miehin. Mihin niitä ols enää otettu, kaiken häviön jälkeen.
Huolestunut poliisimies katseli viron poikien lähtöä Tallinnan laivaan. - Neuvostoliiton ulkoministeri Zevartnace on eronnut. Ei sitä tiedä mitä sieltä on tulossa. Tuo poliisin huoli kuulosti siltä kun hän olisi sanonut: - Se on tullut yön aikana yli rajan.

Entinen vaimoni ei ollut saanut hankittua itselleen uutta miestä, niin että sain luvan majailla hetken hänen luonaan. Varoin kuitenkin mihinkään sitoutumista ja maksoin korterisa kuin alivuokralainen.
Talvi oli sitä aikakautta joka toi pala palalata ennalta uskomatonta muutosta Europaan, Berliinin muuri mureni ja Baltiassa laulettiin. Minä pääsin ajamaan dumberia penkkatyömaalle Helsinkiin, kymmenen tuntia päivässä, se teki sata markkaa päivässä ja neljäsataa viikossa, yöt vietin hämyässä, keskikaupungin kellarissa, missä piti olla hiljaa koska se ei ollut majapaikaksi tarkoitettu tila, olin käytännöllisesti ja kirjamellisestti maan alla, työkin jota tein oli pimeää tuloa.
Se talvi meni mitä merkillisimpien huhujen ja uhkien saattelemana, virolais neitosia tuli Helsinkiin ja poikia kaikkialat maakunnista hyväuskoisia maalaispoikia ja miehiä sexiä norkoamaan. Suomi ei osannut valita puoltaan, kaikkialla kiisteltiin oliko maailmanjärjestys muuttumassa, vai palaako entinen valta, ja mihin päin ne tykit alkavat osoittamaan.

Mikä manermaisian romaneja oikein vaivaa? Ihmisälyn yksi korkeimpia ilmenemismuotoja on aina ollut henkinen elastiikka, johon huumorintaju ja draama kuuluvat.

Kutenkin näyttää siltä että aikasemmin romanien keskuudessa vallinnut huumorintaju on tyystiin kuollut, ja tilalle on tullu jäykkä ykitavuionen kiertymä, jonkun yhden ja saman asian ympärille, kuten nyt tämän effraim, taikka mikä hän sitten onkin, ja nyt on vaikea löytää muuta tietä kuin se itsepintainen uskomuksen julistus, että, me emme ole kokeneet sitä kerjäläis vaihetta, vaan olemme tulleet suoraan eframista, hallelujah.